Tulin viime vuoden toukokuussa hyväksytyksi Heartful Yoga-opettajakoulutukseen. Olin uuden elämänvaiheen äärellä. Halusin vakiinnuttaa ohjatun joogaharjoittelun säännölliseksi harjoitusmuodokseni. Ajattelin sovittavani viikkoaikatauluuni useita ohjattuja joogatunteja. Olin aiemmin käynyt 2-4 kertaa viikossa tunnilla ja niin haaveilin tekeväni taas uudestaan.
Oma elämäni oli kuitenkin kokenut suuria muutoksia. Olin saanut kolme lasta ja kaksi bonuslasta. Lasten vanhempia on mieheni ja minun lisäksi kolme. Viiden lapsen koulujen, päiväkodin, harrastusten sekä molempien meidän yrittäjyyden yhdistäminen oli palapeliä, kun kahden aikuisen ihmisen elämässä joogan harrastaminen useita kertoja viikossa ohjatusti oli ollut helppo järjestää.
Pelastuksekseni osoittautui nettipalvelu Yogobe. Sen avulla pystyn harjoittelemaan kotona ja matkoilla ohjatusti oman aikatauluni mukaan.
Palvelussa olevien harjoitusten määrä yllätti minut positiivisesti. Aluksi koin jopa valinnanvaikeutta. Pysähtyessäni oman kehon äärelle ja kuunnellessani omia tarpeitani löydän itselleni oikean harjoituksen.
Elämäntilanteesta huolimatta pystyn sovittamaan harjoituksen päivittäiseen elämääni
Ohjatulle tunnille pääsy on ihanaa luksusta ja ”omaa aikaa”. Sekin on järjestettävissä, kunhan vain suunnittelen sen aikatauluuni. Kuitenkin tässä kohtaa elämääni koen helpommaksi mahdollisuuden harjoitella ohjatusti Yogoben online-kirjaston tuella. Minun ei tarvitse tarkasti aikatauluttaa omaa harjoitteluani ja saan joogaopettajaopintojen alussa kokeilla mahdollisimman monenlaisia eri joogan muotoja kotona varaamatta aikaa siirtymisiin.
Edelleen käyn myös mielelläni kasvotusten ohjatulla tunnilla, jossa saan olla täysin läsnä itselleni ilman keskeytyksiä. Saan myös tarvittaessa opettajalta ohjausta. Pidän ihmisten oikeista kohtaamisista ja läsnäolosta. Säännöllisesti harjoitellessa opettaja oppii tuntemaan kehoni ja pystyy näin viemään harjoitustani eteenpäin.
Molemmat tavat harjoittaa joogaa ovat tulleet jäädäkseen. Uusi vaihe elämässäni on alkanut ja muutos on mahdollinen.
♡
Kirjoittaja on monessa elämän aallokossa heiluteltu, viiden lapsen uusioperheen äiti, fysioterapeutti, pilateskouluttaja, hyvinvoinnin ammattilainen ja nyt myös joogaopettajaopiskelija. Tutustu Tuulaan: FB, IG, verkkosivut.
♡
Haku toukokuussa 2020 alkavaan Heartful Yoga-opettajakoulutukseen on nyt auki.