Pian on taas se aika vuodesta: töihin mennessä ja sieltä tullessa on pimeää. Moni meistä kärsii valon puutteen edessä ja alavireestä saattaa saada säännöllisen kanssakulkijan.
Oletko ajatellut, mitä voisit tulevana kylmänä kautena tehdä toisin, jotta matkaisit valoisalle puolelle vuotta keveämmin askelin?
Löydät alta viisi vinkkiä, joita itse käytän valon vaalimiseen. Kerrothan kommentilla, miten ne sinulle toimivat, jos päädyt vinkkejä testaamaan.
1. Lepo
Karhut nukkuvat talviuntaan, puut ja kasvit talvehtivat. Me ihmiset emme voi vetäytyä muutamaksi kuukaudeksi unten maille ja hylätä velvollisuuksiamme, mutta voimme raivata kalenterista talvehtimisaikaa, jolloin vain ollaan ilman vaatimuksia.
Hyvä yöuni, päiväunet ja taukopäivät treeneistä ovat kultaakin arvokkaampia voimanlähteitä.
2. Ulkoilu
Me kylmän ilmaston asukkaat hengitämme jatkuvasti kuivaa ja koneellisesti tuotettua sisäilmaa. Jo pieni määrä ulkoilua päivässä piristää. Jos et kuulu niihin onnekkaisiin, joilla on koira ulkoilutettavana tai lähin bussipysäkki kilometrin päässä, käytä mielikuvitustasi.
Voisitko jäädä bussista muutamaa pysäkkiä aiemmin pois, tai haastaa perheenjäsenesi tai lähellä asuvan kaverisi päivittäiselle happihypylle?
Kun luonnonvaloa on vähän, pyri pyrähtämään raikkaassa ilmassa päiväsaikaan. Kokeile kävelykokousta tai uutta lounaspaikkaa vähän kauempana työpaikastasi.
3. Kaveri-coach
Parhaimmat hetket ovat kauniimpia, ja pahimmat hetket vähemmän hirveitä, kun ne voi jakaa. Kaveri-coach on ihminen, jonka kanssa haluat jakaa arkesi ylä- ja alamäet.
Tee sopimus kaverisi kanssa, että kannustatte, kuuntelette, kunnioitatte ja kyselette toisiltanne, miten menee. Päättäkää yhdessä, että tuleva talvi on juuri niin hieno, kuin haluatte ja tukekaa toistenne tavoitteeseen pääsyä.
Yhdistä myös edelliseen ulkoiluvinkkiin: kaveri-coach auttaa selättämään tekosyyt!
4. Ilo
Listaa ylös asioita, joista todella nautit. Valitse listasta asiat, jotka on mahdollista toteuttaa mihin vuodenaikaan tahansa ja ripottele niitä anteliaasti kalenteriisi.
Omat vinkkini ovat: leikkokukat maljakossa, hikoilu joogamatolla, haetut ruokahetket ystävien kanssa ja metsässä lenkkeily.
5. Valo
Saatko kotiisi lisää luonnonvalon kaltaista valoa vaihtamalla päivänvalolamppuja? Entä löytyykö sinulta jo kirkasvalolamppu?
Aamun ja päivän valotankkauksen jälkeen iltaa kohti valon määrää kannattaa vähentää, jotta keho valmistautuu hyviin yöuniin.
Kynttilöiden ja takan ääressä rentoutuessa pääsee levollisiin tunnelmiin. Mihin sitä aurinkoa edes kaivattiin?
Lämmöllä
Kaisa