Teksti: Tuula Schoultz
Katsoessani elämääni taaksepäin huomaan olleeni useamman kerran elämäni aikana jonkin uuden edessä. Aina en oikein ole tiennyt minne matka vie, mutta ajatus uudesta on rakentunut pitkään ja vastauksen hahmotuttua on suunta tuntunut selkeältä. Näin kävi joogakoulutuksenkin suhteen.
Jooga oli säännöllinen osa elämääni noin kaksikymmentä vuotta sitten. Astangajooga oli juuri tullut Suomeen ja harjoittelin säännöllisesti useamman vuoden ajan. Sain ensimmäisen kerran selkäni kuntoon kahden oletetun välilevyrepeämän jälkeen ja pystyin jatkamaan työtäni fysioterapeuttina. Elämässä tuli kuitenkin uuden alku ja muutto USA:n ja myöhemmin Ruotsiin.
Jooga jäi, koska lähellä olleella liikuntastudiolla ei ollut joogaa tarjolla.
Muutaman ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen muutto takaisin Suomeen ja kahden pienen lapsen syntymän jälkeen aloitin itseni kuntouttamisen kotona. Löysin Method Putkiston ja Somatic Pilateksen sekä myöhemmin Somatic Stretching menetelmän.
Opiskelin menetelmien ohjaajaksi sekä palasin lasten saamisen jälkeen fysioterapeutin työhöni. Jooga oli silloin tällöin yksittäisinä tunteina elämässäni mukana. En kuitenkaan syventynyt joogaharjoitteiden syvempiin tarkoituksiin tai mahdollisuuksiin. Itselleni oli helppoa ymmärtää anatomian ja fysiologian näkökulmasta liikettä sekä ohjata sitä.
Minulle oli selkeää ja luontevaa opettaa tieteellisesti todistetun tiedon pohjalta liikettä. Aikanaan aloin asiakkaiden ohjaamisen lisäksi kouluttaa opiskelijoita kehon hyvinvointia lisäävien sekä kuntouttavien menetelmien ohjaajiksi.
Kaipuu joogan syvempään ymmärtämiseen nousi opetustyössä
Opettaessani pilateskoulutuksessa, on siinä usein mukana joogaopettajia. Heillä on paljon hyviä kysymyksiä. Huomaan usein vastaavani, että en tunne joogaa niin hyvin, että voisin kertoa siitä, sanoa miten joogassa tulisi jotain asiaa opettaa tai miksi joogassa opetetaan jokin asia eritavalla kuin esim. pilateksessa. Nämä kysymykset herättavät joka kerta mielenkiintoni ja kaipuuni ymmärtää joogaa syvemmin kuin fyysisenä harjoituksena.
Ajatus ymmärtää joogaa syvemmin kehittyi ja vahvistui sisälläni vuosien ajan. Pääsiäisenä 2019 kerroin tuttavalleni etsineeni itselleni sopivaa joogaopettajakoulutusta jo pidemmän aikaa. Noin viikko keskustelumme jälkeen hän lähetti minulle viestissä linkin Heartful Yoga -opettajakoulutuksesta.
Lukiessani koulutuksen sisältöä tiesin saaneeni vastauksen mikä olisi juuri minulle oikea koulutuskokonaisuus. Anatomian kertaus on aina paikallaan, mutta tässä kohtaa elämääni koin monipuolisuuden ja erilaisten kouluttajien osallistumisen kokonaisuuteen suureksi rikkaudeksi. Tulisin saamaan kaipaamiani erilaisia näkökulmia joogasta.
Koulutuksen vahvuudeksi koin myös oman harjoittelun jakson ennen keväällä 2020 alkavaa opettajuuden opiskelua. Syksyn aikana ehtisin jälleen saada joogan liikekielen kehooni sekä harjoittelun omaan päivittäiseen elämääni.
Muistan vielä miten toukokuussa jännitin lähetettyäni hakemukseni. Toivoin että vuosikymmenten liikkeen parissa työskentely, NLP Practitioner-koulutus sekä tietysti elämänkokemukseni olisivat vahvuuteni ja pääsisin aloittamaan opinnot, vaikka jooga ei ollut ollutkaan päivittäisessä elämässäni aktiivisesti pitkään aikaan.
Voi sitä onnen tunnetta ja kihelmöintiä vatsanpohjassa, kun sain tietää tulleeni hyväksytyksi mukaan koulutukseen. Tästä alkaisi elämässäni jälleen yksi uusi alku.
♡
Kirjoittaja on monessa elämän aallokossa heiluteltu, viiden lapsen uusioperheen äiti, fysioterapeutti, pilateskouluttaja, hyvinvoinnin ammattilainen ja nyt myös joogaopettajaopiskelija. Tutustu Tuulaan: FB, IG, verkkosivut.